Kuulumia ja ajankohtaista

Vuodet vierivät vauhdilla ja aika kuluu mukavasti siivillä, kun tekemistä riittää monella rintamalla.


Tällä hetkellä olemme erilaisten projektien äärellä, kuten Datacenter -hankkeet, koulu- ja päiväkodit, erilaiset liikekiinteistö-, -teollisuushankkeet sekä myös asuinrakennuskohteet, joita on pikku hiljaa taas herännyt henkiin pitkän hiljaiselon jälkeen. Toki mukaan mahtuu myös infrapuolen hankkeita sekä muita erikoisempia kohteita kuten sähköasemia, paloasemia jne.  


Vuoden alussa saimme kokemusta ja vahvistusta, kun Teija Mäki-Kanto aloitti geosuunnittelun projektipäällikkönä. Nuoremmat henkilömme ovat nykyään insinöörejä, jotka ovat ansioituneesti ottaneet koppia geosuunnittelun saloista. Kehityspuolella tutkimme tällä hetkellä aktiivisesti ja puoliaktiivisesti erilaisten tekoälytoimintojen valjastamista tarpeisiimme. Siitä viimeisimpänä Pyry teki opinnäytetyönsä, jossa tutki algoritmiavusteista putki- ja johtokaivannon geoteknistä suunnittelua. Uskomme, että löydämme sitä kautta aivan uusia tapoja tehostaa ja nopeuttaa suunnitteluprosessia.


 Eli Geosolver Oy on onnistunut kasvattamaan toimintaansa pitkäjänteisellä työllä ja pikku hiljaa. Vuoden 2026 osalta uskallan ennustaa, että menemme myös liikevaihdollisesti uuteen ennätyslukemaan. 


Tästä on hyvä jatkaa yrityksen ja toiminnan kehittämistä eteenpäin!


Syysterveisin

Juha Kujansuu, toimitusjohtaja

28. toukokuuta 2025
Kaksi uutta henkilöä aloitti Geosolver Oy:llä 
30. syyskuuta 2024
 Kaksi uutta henkilöä aloitti Geosolver Oy:llä 
6. elokuuta 2024
 Kaksi uutta henkilöä aloitti Geosolver Oy:llä